14.6.2012 Peltosaari uudistuu

Oppaina kaavoituspäällikkö  Raija Niemi  ja asumiskoordinaattori Jonna Kanerva Peltosaari- projektista sekä Peltosaari parlamentin edustajia. Lähdettiin entiseltä ”Ärrältä” (Telluskatu 1-3).

Kuinka hienosti kerrostaloja onkaan uudistettu!
Saturnuksenkatu 4

Muutama talo vielä odottaa remontin alkua.

Uudet hissitornit muuttavat talojen ilmettä niin sisällä kuin ulkopuolellakin.

Entisen uimalaitoksen lampi on hieno piknikpaikka. Kumpa lammen pohjakin saataisi siivottua ja vesi uimakelpoiseksi. Vantaan väylä muutettiin tästä lähtien 70-luvun alussa ihan eri paikkaan. Palstaviljelijät saavat kuitenkin kasteluvetensä Vantaasta.

Lammelta nousimme havupuustoiselle vallille, joka on suurelle osalle peltosaarelaisille hyvin rakas.

Kuinka ihania kukkaistutuksia asukkaat ovatkaan istuttaneet pihoihinsa! Energinen toimintaryhmä ja välillä puuhanaiset yksin ja kaksin ovat ottaneet huolenpitonsa kohteeksi koko kylän istutukset ja hoitaa kaipaavat kohteet. Hienoa jälkeä saavat kaikki ihailla. Yhä useampi tulee varmasti vähitellen mukaan oman ympäristönsä krhittämiseen. Pihat ovat täällä isoja ja suojaisia ja niistä on tehty myös viihtyisiä.

Rohtoraunioyrttejä ja kurjenmiekkoja, saniaisia, kuunliljoja ..

Hieno tekonurmiphjainen urheilukenttä.

Kierros päättyi tulevan hienon kylätalon paikalle. Parkkipaikat ja kulkijat askarruttivat lähes kaikkia. Peltosaari on selvästi paljon viihtyisämpi kaupunginosa kuin yleisesti luullaan. Se on myös täynnä mahdollisuuksia ihmisten pitäessä huolta niin ympäristöstä kuin toisistaankin.

Eeva Tuominen