AINA HYVÄ LÖYLY JA KOHTELU – Riihimäen yleisten saunojen historiaa

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Riihimäki-seuran joululahja jäsenilleen ja blogimme lukijoille on saunaan, ikiaikaiseen suomalaiseen jouluperinteeseen liittyvä kiintoisa teos.  Yrjö Tiippana on syventynyt historiikissaan Riihimäen yleisten saunojen historiaan. Hän on laajentanut kiintoisaa tutkimustaan sekä Hämeenlinnan että Viipurin yleisiin saunoihin. Yleiset saunathan ovat viime aikoina nousseet jälleen suuren kiinnostuksen kohteiksi, joten Yrjö Tiippanan historiikit liikkuvat täysin ajan hermolla.  Tarjoamme teille blogissamme lyhennelmän Riihimäki -teoksesta – mukavia kirjallisia makupaloja jouluaterioita sulatellessanne.  Ja nyt annamme puheenvuoron Yrjö Tiippanalle:

©Yrjö Tiippana ja Riihimäki-Seura 2018
Riihimäen yleisten saunojen historiaa
Tiivistelmä 13.11.2018

 

Riihimäen yleiset saunat, kirjan kansi

AINA HYVÄ LÖYLY JA KOHTELU –   Riihimäen yleisten saunojen historiaa

Alkusanat

Tässä mahdolliseksi piristeeksi ja ratoksi vastaavaan Viipuri-tutkimukseeni lainaamani tekstin, jonka on kirjoittanut edesmennyt fil. tri ja kulttuurihistoriallinen tietokirjailija Sven Hirn (1925-2013) teoksessaan ”Viipuri, kansainvälinen kaupunki”. Hän kirjoittaa perustellessaan ”lähtökohtaa retkelle vuosisadan vaihteen Viipuriin”:

Retkeilyä hankaloittaa, että viipurilainen muistelmakirjallisuus on nuivaa. Aikalaiset jättivät harvoja työstettyjä todistuskappaleita. Apuneuvoina on historiallisen kirjallisuuden ohella käytettävä satunnaista ja kirjavaa aineistoa. Palapelin osaset on pääosin poimittu paikallisista sanomalehdistä. Niitten uutiset, havainnot ja kannanotot antavat käsityksen sen hetken tapahtumista ja tunnelmista. Elämä sykkii aidosti ja oikukkaasti. Yleistykset kertoja joutuu sommittelemaan itse ja kantamaan niistä vastuun.

Tuossa on kuvattu jokseenkin tyhjentävästi omienkin kirjallisten tuotosteni tutkimusmetodi, eipä itseäni taitavamman kynäniekan sanoihin ole juuri lisättävää.

1 Tutkimuksen lähtökohdat ja menetelmät

Ajatuksen tähän historiikkiin – käyttäisin myös luonnehdintaa kronikka – sain alkujaan äitini työhistoriasta. Hän toimi muiden toimiensa ohella 1950-70- luvuilla kylvettäjänä eli saunottajana Riihimäen Vellamon ja Harjunrinteen yleisillä saunoilla. Jälkimmäisen saunavastojen hankintaan ja kasöörin sijaistuksiin itsekin vähäisemmässä määrin osallistuin.

Yleinen sauna, kansansauna, kansankylpylä, työväen tai väen sauna, kylpylaitos, liikesauna – kaikkia näitä nimityksiä on käytetty palvelulaitoksista, joita tämä historiikki käsittelee, aikakaudesta ja tapauksesta riippuen. Nimitykseen on vaikuttanut myös se, minkä kuvan saunanpitäjä on halunnut yleisölle antaa, riippumatta varustelutasosta tai saatavilla olevista palveluista. Nimityksestä riippumatta tässä käsitellyille saunoille on yhteistä se, että ne ovat tarjonneet palveluita laajalle kylpijäjoukolle ja eritoten vähävaraisemmalle kansanosalle, jolla ei saunomismahdollisuutta omasta takaa ole ollut.

Riihimäen yleishistorioissa1 yleisiä saunoja on käsitelty niukasti tai ei lainkaan. Yleishistorioiden antama olojen ja tapahtumien kuvaus luo kuitenkin välttämättömät raamit erityistutkimuksen tekemiseen.

SisällysluetteloTutkimuksen keskeisintä aineistoa ovat olleet sanomalehdet ja erityisesti Kansalliskirjaston digitoitu lehtiaineisto, jota löytyy tämän vuoden ajan julkisesta nettipalvelusta vuoteen 1929 saakka. Näin ollen lehdistötutkimusta oli tehtävä kohdennetusti myös Riihimäen kaupunginkirjastossa arkistoituihin paperikappaleisiin, rajoitettuna pitkän tutkimusajanjakson ja selaamisen työläyden vuoksi vain paikallislehteen Riihimäen Sanomiin. Digiaineistoa oli saatavissa myös maakuntalehdistä Hämeen Voimasta, Hämeen Sanomista ja Hämeen Kansasta.

Julkisia palveluja tarjosivat Hämeenlinnan maakunta-arkisto, Maanmittauslaitos, Riihimäen kaupunginmuseo, Riihimäen kaupunginkirjasto ja Riihimäen kaupungin rakennusvalvonta. Riihimäki-Seura antoi mahdollisuuden tutustua Riihimäki 1939-pienoismallin arkiston kiinteistö- ja kuvamateriaaliin.

Sain lisäksi suoraa toisen polven tietoa – mainioita asiakasmuistoja, valokuvia tai asiakirjoja – Harjunrinteen saunasta eli Harjunkylpylästä viimeisen omistajaperheen pojalta Sauli Könnömäeltä ja Anja Saaraiselta, jonka äiti toimi saunan pitkäaikaisena saunottajana ja kupparina. Joko henkilömuistoja tai kirjallista materiaalia sain myös kolmelta muulta riihimäkeläiseltä henkilöltä.

Historiikissa ei käsitellä rajatulle käyttäjäkunnalle, kuten yritysten ja yhteisöjen henkilöstölle tarkoitettuja saunoja. Ainakin Riihimäen lasitehtaalla oli työväelleen sauna jo vuodesta 1916 lähtien ja kuulemani mukaan ”höyrysauna” veturitalleilla. Myöskään en käsittele uimahallisaunoja, joita Riihimäelläkin on ollut jo vuodesta 1979 lähtien.

2 Tutkimuksen yhteenveto

Vaikka Riihimäen historiateoksissa on viitteitä saunatoiminnasta jo 1860-luvulla ja eräistä kutsumanimeltä tunnetuista kuppareista (mm. Kupparinmäellä), ne ovat jääneet vain yksittäisiksi viitteiksi historiankirjoihin. Nämä saunat lienevät palvelleet lähinnä omaterveydenhoitoa.

Digilehtien avulla ensimmäisiin julkisesti esiintyneisiin saunanpitäjiin oli mahdollista päästä käsiksi yli sadan vuoden taakse, vuosiin 1913 ja 1914.  Tämän ja useiden yksityiskohtien selvittäminen ilman digitoitua aineistoa olisi tuskin onnistunut, esimerkkinä pakinoista ja pikku-uutisista saadut viitteet. Digitoitu sanomalehtiaineisto hakuominaisuuksineen on antanut verrattoman ja ”käsipelillä” tehtävää tutkimusta luotettavamman työvälineen, jota aiemmilla tutkijoilla ei ole ollut.

Kuva 1; Riihimäen Sanomat 31.3.1931

Sanomalehtiaineisto on osoittautunut tärkeäksi ja usein ainoaksikin tietolähteeksi. Saunojen piristävät ilmoitukset, pikku-uutiset ja suorasanaiset tai runomuotoiset pakinatkin ovat antaneet reaalista, siis oikeata ja värikästäkin ajankuvaa.

Tutkimuksen kannalta lehtiaineiston heikkoutena on usein sen ylimalkaisuus. Ilmoituksessa ei pääsääntöisesti ole sijainti- tai yhteystietoa taikka omistajan tai saunanpitäjän nimeä ainakaan kokonaisuudessaan. Toisaalta aikalaisille ei näillä puutteilla ole ollut juurikaan merkitystä. Saunanpitäjät eivät myöskään useissa tapauksissa ole huolehtineet virallisten velvoitteiden, kuten elinkeino- tai kaupparekisteri-ilmoitusten tekemisestä. Näin ollen useita ”toiminimiä” ei virallisesti ole ollut olemassa. Omistajuus on tarkoittanut useissa tapauksissa vain rekisteröidyn tai rekisteröimättömän toiminimen haltijuutta, ei kiinteistön eikä ehkä kaikissa tapauksissa tosiasiallistakaan liikkeen omistajuutta.

Kiinteistön tarkemman sijainnin selvittäminen on vaatinut usein sitkeätä ”salapoliisityötä” pitkänä tutkimusajanjaksona tapahtuneiden asemakaavan, kadunnimien ja osoitejärjestelmän muutosten vuoksi. Kiinteistötietojen tutkimisessa auttoi osittain Riihimäki 1939- pienoismallin arkiston antaminen kirjoittajan käyttöön.

Kuva 2; ”Pappa Johanssonin” sauna Oikokatu 13:ssa. Riihimäen Sanomat n. 1975. Piirroksen tekijä ei ole tiedossa.

Vakiintuneempi julkinen saunatoiminta alkoi vuoden 1914 loppupuolella. Samalle vuodelle ajoittunee paikkakunnan vanhimman saunarakennuksen, Harjunrinteen rakentaminen, tämä tosin toimi alkuvuodet sepän pajana. Näyttää vähintäänkin mahdolliselta, että 1910-luvun saunanpitäjistä Juho Johansson on toiminut pitempiaikaisestikin, jopa kymmenen vuoden ajan. Muutama muukin saunanpitäjä 1910- ja 1920-luvuilta – Niemiset, Mäkinen ja Hakanen – on  kuitenkin jättänyt nimensä historiaan. Osa saunoista on toiminutvaruskunta-alueella, kaikkien tarkka sijainti ei selvinnyt.

 

1920-luvulla näyttää perustetun lyhytikäisiä saunoja, ajalle ehkä tyypillisen hetkellisen inspiraation pohjalta. Kuitenkin Alfred ja Ida Rosenlundin vuonna 1922 perustamaa ”Riihimäen Uutta Kylpylaitosta” on pidettävä Harjunrinteen saunan (Isokäyrä 6) ”kantaäitinä”. Erityisesti nousee esiin Kustaa Raivo, joka toimi usean vuoden ajan ja jonka voidaan katsoa vakiinnuttaneen Harjunrinteen saunan toiminnan. Monialayrittäjä Hilda Vuorivirta laski perustan Vellamon saunalle (Välikatu1), josta tuli Harjunrinteelle vakavasti otettava kilpailija.

1930-luvun alkuvuosia leimaa joltinenkin epäselvyys niin Harjunrinteen kuin Vellamonkin toiminnan suhteen. On muutama nimi, Frans Villberg, Juho Keinänen (todennäköisesti eri henkilö kuin jäljempänä mainittu Keinänen) ja entinen kauppias August Johansson (ei edellä mainittu ”Pappa Johansson”), joiden tosiasiallisesta toiminnasta ei saanut kunnollista selvyyttä.

Tilanne selkiintyi vuosikymmenen loppupuolella, kun ensin Kalle Korhonen ja hänen jälkeensä Sakkolasta syntyisin ollut karjalainen kansanmies Juho Keinänen hankki vaimonsa Matildan kanssa Vellamon saunan omistukseensa. Hieman myöhemmin Frans ja Laura Villberg ostivat Harjunrinteen saunakiinteistön. Viimeistään vuodesta 1939 lähtien Vellamo näyttää olleen kauppalan johtava sauna ainakin 1940-luvun lopulle saakka.

Viime sotien jälkeen muutama Viipurista muuttanut henkilö osti Harjunrinteen saunakiinteistön Villbergeiltä ja muodosti siitä Harjunkylpylä Osakeyhtiö-nimisen yhtiön. 1940-luvun loppuvuosina ja vielä 1950-luvun alussakin Harjunkylpylällä näytti olleen selviä toimintavaikeuksia, mistä kielivät useat osakekannan vaihdokset.

Kuva 3; Petsamon sauna- ja pesulaitos. Riihimäen kaupunginmuseo

 

 

Vuonna 1949 kauppala aloitti oman Petsamon saunansa ja pesulansa toiminnan (Ruotsinkatu 5). Saunatoimintaa harjoitettiin kunnallisena liikelaitoksena vuoteen 1958, pesulatoiminnan edelleen jatkuessa. Yleinen saunaosasto toimi vielä yksityiselle vuokrattuna parin vuoden ajan. Kiinteistöä käytettiin Lasten ja nuorten taidekouluna ja Petsamon monitoimitalona kuluvaan vuoteen saakka2.

 

Kuva 4; Harjunrinteen sauna 1960-70 -luvulla. Riihimäki 1939 -pienoismallin arkisto.

Asetelmat muuttuivat taas vuosina 1953 – 54, jolloin Kalle ja Maija Könnömäki ostivat Harjunkylpylän osakekannan ja toisaalta Juho Keinänen oli jo elämänsä loppupuolella. Vuoteen 1960 mennessä Harjunkylpylä ja Riihimäen Luontaishoitola jäivät paikkakunnan ainoiksi yleisiksi saunoiksi, kun ensin Vellamo ja pari vuotta myöhemmin Petsamon sauna olivat lopettaneet toimintansa. Miehensä kuoleman jälkeen Maija Könnömäki harjoitti Harjunrinteen saunatoimintaa yksin runsaan 20 vuoden ajan, voidaan oikeutetusti sanoa pohjalaisella sisulla, lopettaen toiminnan juhannuksena 1976.

Rakennus jatkaa elämäänsä pääasiallisesti asumiskäytössä, ulkonaisesti ja sisätiloiltaan melkoisesti muutettuna.

 

Noin vuodesta 1950 toiminut Riihimäen Luontaishoitola (Hämeenkatu 17a) jäi kaupungin viimeiseksi yleiseksi saunaksi. Sen toiminta on loppunut viimeistään vuonna 1983, jolloin toiminimi on poistettu kaupparekisteristä. Nähtävästi uimahallin avaaminen 1979 sai senkin toiminnan hiipumaan.

Kuva 5; Aiemmin Luontaishoitolan kiinteistö, nk. Mäkelän talo, kirjoittajan kuvaama
keväällä 2018 Kirkkopolun puolelta.

 

 

Kuva 6. Aiempi Vellamon sauna (vanha osa vasemmalla). Kirjoittajan valokuva huhtikuulta 2017.

 

 

 

Poikkeuksellisia ja saunoillekin vaikeita ajanjaksoja on tutkitulla ajalla ollut riittämiin, neljä sotaa ja 2 – 3 pulan tai säännöstelyn kautta.  Kansalaissodasta ainakin yksi varhaisempi saunanpitäjä on maksanut henkilökohtaisenkin hinnan. Yleisten saunojen kulta-aika oli 1950-luvulla pahimman pulan ja säännöstelyn helpotuttua. Tuolloin Riihimäen viidessä yleisessä saunassa kylpi parhaina viikkoina karkean arvioni mukaan 1.000-1.500 saunojaa (lisäksi Riihimäen lasin tehtaansaunan kylpijät)3.

Osittain samanaikaisesti tutkin Hämeenlinnan yleisten saunojen historiaa4. Paikkakunnilla on ollut yhteisiä, kuitenkin enemmänkin näennäisiä piirteitä: molemmat olivat ensimmäisen rautatien asemapaikkoja ja varuskuntapaikkakuntia, ja ne olivat 1920-luvun alusta vuosien ajan väkimäärältään jokseenkin tasavertaisia. Erottavat piirteet näyttävät kuitenkin olleen selkeästi tärkeämpiä tutkimuksen aihepiirin kannalta. Väestön sosiaalinen rakenne oli erilainen, ennen viime sotia Hämeenlinna oli vielä melko puhtaasti vanha hallinto- ja koulukaupunki, Riihimäki 1910-luvulta alkaen leimallisesti teollisuuspaikkakunta. Väestötekijöistä ja vakiintuneesta kaupunkikulttuurista johtuen Hämeenlinnassa oli eri aikoina jo 1800- ja edelleen 1900-luvulla neljäkin hyvin varustettua ja suurikapasiteettista saunaa, joiden voidaan arvioida edustaneen oman aikansa huippua maassamme. Erityisenä seikkana voi mainita, että Riihimäelle ei sen varuskunnan nuoruuden takia ehtinyt muodostua venäläisperäistä kauppiaskuntaa, joka Hämeenlinnassa ja vanhemmissa varuskuntakaupungeissa useasti harjoitti saunatoimintaa päätoimensa ohella 1900-luvun vaihteen molemmin puolin.

3 Kirjoittaja

Syntynyt Riihimäellä 1950, ylioppilas Riihimäen lyseosta 1970, laskentatoimen ekonomi Helsingin Kauppakorkeakoulusta 1975. Valtion palveluksessa Helsingissä eri tehtävissä 38 vuotta, viimeiset noin 20 vuotta tietojärjestelmien kehittämis-, ohjaus- ja opetustehtävissä. Eläkkeellä vuodesta 2014. Pitkäaikaisena harrastuksena lähinnä Suomen ja Euroopan 1900-luvun poliittinen historia.

Riihimäki-historiikin esittelykappale on nähtävillä Riihimäen kaupunginmuseossa ja kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa. Kirjastolla on lisäksi lainattava kappale.  Hämeenlinna-historiikin esittelykappale löytyy Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa. Muutoin julkaisuja saa vain suoraan kirjoittajalta.

Aiheen parissa tutkimus jatkuu ja kohdistuu paraikaa luovutetun Karjalan kaupunkeihin, Viipuriin, Käkisalmeen ja Sortavalaan.

Yhteydenotot: yrjo.tiippana@outlook.com

 

1 J.Hoffrén – K.Penttilä: Riihimäen historia I, 1979; V. Varmanen: Hiukan Riihimäen historiaa , 1946; H.Honka – Hallila: Riihimäki – Hyvien yhteyksien kaupunki, 2000

2 Riihimäen kaupunki pyrkii luopumaan Ruotsinkatu 5:n toimitilasta mahdollisimman nopealla aikataululla. Asemakaavamuutos kiinteistön muuttamiseksi asumiskäyttöön on tätä kirjoitettaessa vireillä.

3 Vertailun vuoksi 1949 avatun Hämeenlinnan Kaurialassa sijainneen Matin Saunan kapasiteetiksi arvioitiin perustamisvaiheessa n. 2.500 kylpijää viikossa (4 saunapäivää). Luku on nähdäkseni teoreettinen, mutta Hämeenlinnassa toiminnassa oli lisäksi kaksi isompaa ja pari pienempääkin saunaa.

4 ”Puhdas wesi sekä siisteys kaikin puolin on otettu huomioon”, Hämeenlinnan yleiset saunat 1862- ; 2018