Biljardipojat

Siellä oli mukava seurata alan suoranaisten virtuoosien peliä kuin myös heidän jutusteluansa ja tietämystänsä paikkakunnan sekä tuoreista että vähän vanhemmista tapahtumista. Erityisesti on jäänyt mieleen kultaseppä Gösta Almin erikoinen taittuva peukalo, joka muodosti kuin pesän biljardiköölle.

Kerholla vieraili useita monia sen ajan riihimäkisiä, joiden tarinoita oli mukava kuunnella. Markkasen Topi oli kunnioitettu jäsen, olihan myöhemmän historiikin mukaan hänen liikkeensä seutu Riihimäen alku.

No, aika kului ja biljardi jäi ,kunnes 1980-luvun alussa Paavo otti yhteyttä sanoen, että mitä jos alkaisimme uudestaan tavata ja pelata. Tämähän sopi minulle, kun Paavolla pörssiklubin jäsenenä oli oiva pelipaikka tarjolla. Pelailimme aluksi pari kertaa vuodessa, kunnes 1990-luvun taitteessa mieleemme kiteytyi ajatus, että mitä jos keräisimme vanhoja vuoden 1957 ylioppilasluokkatovereitamme yhteen pelaamaan ja vanhoja muistelemaan. Näin se lähti.

Vuosituhannen vaihtuessa ryhmämme oli valmis. Tapaamme kerran kuukaudessa lounastaen ja biljardia pelaten, käymme kesäisin toistemme mökeillä, hiihtelemme kolme päivää Vierumäellä, mutta erityisesti seuraamme valppaasti ajan tapahtumia, joihin meillä yleensä on asiantuntevat kommentit. Nimitämme itseämme Riihimäen Lyseon Biljardipojiksi (RLB). Olemme jopa teettäneet hopeiset rintamerkit tunnuksiksi.

Ryhmän kiinteydestä kertoo sekin, että erittäin harvoin poikkeuksin kaikki ovat läsnä, vaikka kaksi jäsentä asuu Tampereella. Epäilenpä, onko maassa toista näin homogeenista ja tiivistä, monta vuotta yhdessä toiminutta, samana vuonna koulusta lähtenyttä porukkaa.

Mutta tähän päivään. Pidimme Riihimäellä joulukuussa 2012 kokouksen. Sitä varten ajattelin, että olisi ollut kiva pelata ja vierailla tiloissa, joista tämä harrastus lähti liikkeelle. Mutta kuinka ollakaan, kun soitin reserviläisyhdistyksen puheenjohtajalle ja kerroin tästä tulemisestamme ja halustamme vierailla ns alkulähteillä, hän totesi suuresti pahoitellen, että vähäisen käytön takia biljardipöytä oli myyty.

Tässä suhteessa on siis pojasta (tai pojanpojasta) polvi huonontunut. No, muita biljardipöytiä kaupungista löytyi.

Pentti Mannila Vantaa, juuriltaan riihimäkinen, Kivivuorentie 10 B 62, 01620 Vantaa, 040-7788565. Valt.kand. 1966 Helsingin Yliopisto, opiskeluaikana kolme eripituista työpaikkaa, 1964 Kansallis-Osake-Pankkiin, työura pääasiassa sisäisessä, tarkastuksessa, tarkastajana ja osastopäällikkönä, ei enää mitään mainittavia jäsenyyksiä työuraan liittyen