Rautatienpuiston lumoa
Yksi Riihimäen kruununjalokivistä on historiallinen Rautatienpuiston alue. Koti ja Keittiö – lehden toimittaja Ulla Rantakari kuvaili yllättymistään seuraavasti lehden numerossa 2/2021. ”Moni tuntee Riihimäen vilkkaasta rautatieasemasta ja sitä ympäröivästä kaupungista. Kun navigaattori ohjaa perille Rautatienpuiston museoalueelle, olo on lähes epätodellinen. Keskellä kerrostaloja on kaistale nostalgisen vanhoja puutaloja ja mukulakivettyä katua. Aivan kuin astuisi vanhan Suomi-filmin kulisseihin!”

Toimittajan jutun kohteena oli yksi Rautatienpuiston tyylikkäästi ja rakkaudella restauroiduista puutaloista. Talon emäntä on intohimoinen sisustaja ja se näkyy kaikkialla pieteetillä ja varmalla tyylitajulla kunnostetun talon sisätiloissa ja pihalla. Perhe on matkustellut ja asunut runsaasti ulkomailla ja sieltä heille on jäänyt mukaan kiehtovia ja silmiä hivelevän kauniita esineitä. Perheen ylvään kaunis koira Utu –afgaanikin on syntyisin Qatarista.

Riihimäki –Seuran jäsenenä talon emäntä pitää tärkeänä sitä, että me riihimäkeläiset olemme ylpeitä kauniista kaupungistamme ja että arvostamme ja ylläpidämme sen hienoa kulttuuriperintöä. Tässä Riihimäki-Seura on ollut tiennäyttäjänä. Se on maamme vanhimpia kotiseutujärjestöjä, juhlihan seura viime vuonna 85 – vuotista taivaltaan. Rautatienpuistossa on myös oma aktiivi asukasyhteisönsä, Riihimäen Rautatienpuistoyhdistys ry (https://rapury.fi), joka omalta osaltaan pitää hienosti yllä tämän historiallisen arvoalueen henkeä.
Leila Mustanoja-Syysmeri Kuvat: Kirsi Koivisto



