NÄIN RIKSUSSA­ -BLOGI
Riihimäen aseman historaiaa ja tapahtumia Risto Nihtilän kirjoittamana.

Riihimäen ja Pietarin välinen rautatieyhteys valmistui vuonna 1870 eli 150 vuotta sitten. Junatuttuna olen ehtinyt matkustaa tuolla radalla monta vuosikymmentä. Ensimmäinen kertani Riihimäellä on ollut 1938 syksyllä. Siitä en kyllä muista mitään. Muistoja on radan kummastakin päästä ja vielä monelta väliasemaltakin. Sitten tuli sekin aika, kun idän pikajunat alkoivat kulkea Mäntsälän kautta. Riihimäestä tuli väliinputoaja. Moni muistaa Riihimäen edelleen Suomen rautateiden ensimmäisenä risteysasemana. Ratoja pitkin on päässyt Helsingin, Hämeenlinnan ja Pietarin suuntaan. Junaa kapeammaksi vaihtamalla on Riihimäeltä päässyt Lopellekin. Kiskot vievät Ekokemillekin nykyiselle Fortumille.

Moni asia muistuttaa Riihimäellä edelleenkin vanhoista rata-asioista. Vanha rautatieasema uusittiin 1930-luvulla. Uuden aseman seinässä on muistotauluja menneiltä ajoilta Pietarin radan kunniaksi ja sotaorvoista. Läheisessä puistossa seisoa jököttää Topparoikkapatsas 50 vuoden takaa. Veturitallit ja varuskunnan monet tiilirakennukset tietäisivät kertoa Riihimäen rautatieasioista paljonkin, vaan eivät kerro, kun sotilasasioista on vaiettava.

Sota, sotaväki ja sotapäälliköt eivät ole Riihimäelle vieraita. Tarinoita riittää, kuinka ratapihalla kasteltiin Venäjän keisarilta housut, kun asemamies riensi vesiämpärin kanssa viilentämään keisarin junan kuumentunutta pyöränlaakeria. Kansalaissodan aikana saksalainen tykistö ampui tarkan laukauksen ja räjäytti Riihimäen ratapihalla ammusvaunun. Ylipäällikkö Mannerheim vieraili usein Riihimäen asemaravintolassa, joka on aina tunnettu hyvästä ruoasta. Riihimäellä tiedetään myös tapaus, jolloin saksalaiset ja venäläiset sotilaat istuivat omissa vaunuissaan vierekkäisillä raiteilla kuitenkin matkoillaan eri suuntiin. Elettiin aikaa, jolloin Suomen rautateillä oli vieraiden maiden sotilaskuljetuksia. Saksalaisia tuotiin lomakuljetuksilla Lapista etelään ja venäläiset matkustelivat Pietarin ja Hangon vuokra-alueen välillä. Toisen maailmansodan aikana Riihimäellä koulutettiin rangaistusvankeja sotatoimiin. Vangit olivat luvanneet lähteä rintamalle puolustamaan isänmaataan, vaikka kaikilla ei ollut edes kansalaisluottamusta. Nikke Pärmi oli heidän komentajansa. Sotaan lähtiessä juna putosi kiskoilta jo melkein Riihimäeltä lähdettyään ja jotkut sankarit hiippailivat heti omille teilleen.

Näitä omia asemamuistojani Riihimäeltä on joitakin. Kerran tulin iltamyöhällä Helsingistä kotiin junalla. Hyvinkäällä olisi pitänyt jäädä pois, mutta heräsin Riihimäellä. Junailija sanoi, arvelleensa minut hyvinkääläiseksi, mutta antoi kuitenkin nukkua rauhassa. Paluukuljetus Hyvinkäälle oli onneksi juuri lähdössä. Ikävä asia oli, että laiturilla oli neljän miehen ryhmä matkalipuntarkastajia, joilla oli oikeus periä tarkastusmaksuja liputtomilta. Kävin kertomassa heille jo laiturilla tilanteeni ja he lupasivat aloittaa työnsä vasta Hyvinkään jälkeen. Säästyin hankaluuksilta.

Iloisesti yllätyin kerran Moskovasta Pietarin kautta Tolstoi-junalla palatessani. Vainikkalassa tulli oli ottanut pois tuliaismakkarani terveyssyistä. Makkarat annettiin vaunupalvelijan haltuun ohjeena viedä ne paluukyydissä takaisin Venäjälle. Riihimäen asemalla vaunupalvelija autteli matkatavaroitani ulos junasta ja lykkäsi tavaroiden mukaan kassin, jossa olivat makkarani ja pari teelasia metallikehyksissä. En voinut olla asiasta hänelle vihainen, vaikka monia määräyksiä olikin asiassa rikottu.

Hiukan haikeampi tunnelma oli, kun olimme saattelemassa aikataulun mukaista viimeistä Riihimäen kautta Venäjälle menevää junaa. Juna tuli ja riihimäkeläinen soittokunta oli kunnioittamassa junan lähtöä. Minäkin pääsin ojentamaan läksiäiskukkasen junan päällikölle ja toivottamaan hyvää matkaa parhaalla venäjänkielelläni sanomalla dasvidania ja harasoo.

Myöhemmillä matkoillanikin itään olen kulkenut Riihimäen kautta vaihtamalla junaa vasta Lahdessa. Kerran paluumatkalla saimme odotella tunnin verran ennen Riihimäen ratapihaa. G-juna pysähtyi kuin seinään. Langoissa ei kulkenut virta eikä kiskoilla juna. Ensin ei tiedetty syytä sitten kuulimme kaverin rautatieläisen kännykästä, että Riihimäellä oli sattunut joku onnettomuus. Juna paloi ja virrat piti katkaista, että palokunta pääsi sammutustöihin. Tuntihan siinä odoteltiin ovet ja vessan ovat suljettuina ja kesäillan kuumuudessa. Juttu luisti ja tuttujakin tuli, kunnes virtaa saatiin ja juna taas kulki. Nythän Riihimäen pystyy jo ohittamaan kolmioraidetta ja tunnelia hyväksi käyttäen asemalla käymättäkin. Moni muistaa Riihimäen aseman matalista laitureistaan, joilta vaati voimia kiivetä junaan käsi- ja jalkaponnistuksin. Tähän asiaan nykyinen remontti tuo apua.

Riihimäen kautta kulki ennen kolme idän junaa. Silloin ei ollut vielä Allegroa, mutta oli Tolstoi, Repin ja Sibelius. Sibelius oli junista suomalaisin. Tein Sibelius junan ravintolatoiminnasta joskus opinnäytetyöni. Oppihan siellä mielenkiintoisia asioita kansainvälisestä liikenteestä. Menneistä höyryjuna-ajoista muistuttivat 1970-luvulla Riihimäen asemalla pysäköidyt ja varastoidut höyryveturit. Ajanhammas pääsi niitäkin puraisemaan ja jäljellä on vain Heikki veturi kaupungin varikolla loppusijoituspaikkaansa odottamassa ja Lopen kapearaideradan veturi ja matkustajavaunu entisen paloaseman tontinvieressä. Kaupunginmuseon ympärillä on vielä puisto ja joitakin rakennuksia muistona entisistä höyryajoista. Rautatieliikennettä kuvaava nimi on aseman lähellä olevalla taidenäyttelypaikalla Tärinägallerialla.Risteysaseman imagoon kuuluu ehdottomasti asemaravintola. Kaduilla ja joillakin muillakin ravintoloilla on ollut rautateihin ja niiden ammatteihin liittyviä perinteitä ja nimiä.

Erityistä lukkarinrakkautta tunnen Riihimäen asemaravintolaan. Se on toiminut vuosikymmeniä saman yrittäjän ja yrittäjäsuvun hallussa ja on nyt nimeltään Asema X uuden yrittäjän hoivissa. Hyvän ruoan maine on säilynyt edelleen. Ravintolasta on tehty kirja, josta historia selviää parhaiten. Paloheimon suku on Riihimäellä ollut mukana monessa. Nykyinen pääkonttori oli ennen Hotelli. Tarinan mukaan kaupparatsu tuli junasta taksiin ja halusi ajattaa hotelliin. Siitähän se ajo sujui asemalta aukion toiselle laidalle hotellin eteen joutuisasti. Palvelu pelasi.

Minulla oli joskus tilaisuus kouluttaa asemaravintolan henkilökuntaa tavoille. Kävimme lävitse tärkeitä asiakaspalvelutemppuja ja laadimme ravintolalle hauskat junaliikenteeseen ja rautateihin liittyvät ruokalistat. Ravintolanhoitaja Liisa Soini eli Lyyti oli mukava työtoveri. Olin mukana myös juhlatilaisuudessa palvelemassa, kun Arvi Paloheimo täytti 70 vuotta ja asemaravintola hoiti tarjoilun.

Asiakkaana asemaravintolassa olen ollut useasti äitienpäivälounailla, kokouksissa ja muuten vain herkuttelemassa. Joskus olen päässyt oikein isännäksikin eli hakemaan tiskiltä olutta itselleni ja pöytäkumppanilleni. Vieraani ovat olleet kunniavieraita ja minulle tärkeitä. Toinen vieraani oli oma isäni ja toinen silloinen pomoni eli edustamani yrityksen hallituksen puheenjohtaja Hyvinkään kaupunginjohtaja. Vieraani olivat pöydässäni eri aikaan. Yhteistä heille oli, että heille tuskin oli itselle tiskiltä silloin olutta myyty.

Ystävällisin terveisin

Risto Nihtilä
Hyvinkää